Kyykkää paremmin osa 1 tekniikka ja vaatimukset

Kyykky kuuluu meidän perus liikkumiseemme liikemallehimme mutta harva pääsee hyvään kyykkyasentoon joka on osaltaan yhteydessä mm. selkäkipuihin , polvikipuihin sekä huonoon kyykkytulokseen tai sen pysähtymiseen.

Minun Artun tarina

Personal Trainer Arttu Pakkanen

Oli aika millon treenasin itse paljon työ oli fyysistä ja raskasta kaikki näytti olevan mallillaan mutta eräänä päivänä en meinanut päästä sängystä ylös mietin hetken että mitä ihmettä?

Lopulta raahauduin töihin mutta jouduin soittamaan lääkärille ja sairaslomaahan siitä tuli selkään sattui suunnattomast. Lähdin miettimään ja lueskelemaan että mitä olen hyvässä kunnossa mutta silti olen kipeä löysin kuitenkin hyviä juttuja harrastuksistani sekä teorian opinnoista joita olen nyt meneksykkäästi soveltanut itseeni sekä asiakkaideni harjoitteluun. Enkä ole sen koommin kokenut selkä tai polvikipuja harjoittelussa tai sen ulkopuolella.

Mitä kyykky vaatii

Jotta voimme pureutua syvemmin aiheeseen käydään ensin hieman kyykkyä liikkeenä läpi ja sen vaatimuksia vaikka kyykky kuuluu meidän perus liikkumiseemme tuo se meille melkoisen määrän haasteita jotta pystymme harjoittamaan sitä turvallisesti ja tehokkaasti ilman kipuja .

Nilkan alueelta tarvitsemme ensisijaisesti liikkuvuutta mutta myös hallintaa sillä se on liikkuva nivel ja nyky yhteiskuntamme passiivisen käytöksen pohjalta istuessa nilkka jäykistyy nilkan alueel lihaksisto voi olla heikko joka vaikuttaa lihasten palautumiseen ja väsymykseen sillä energian käyttö lihaksissa ei toimi sille suunnitellulla tavalla. Kyykyssä nilkassa tapahtuva mitättömän näköinen liike ojennus koukistus suunnassa kuitenkin tarvitsee riittävää liikkuvuutta jotta energiaa ei valu hukkaan pelkästään asentoon menemiseen.

Polven alueella tarvitsemme ensisijaisesti hallintaa niin voimantuotollisista syistä fysiikan lakien mukaan suoraan alhaalta ylös kuin sen kulumisen ja loukkaantumisien ennaltaehkäisemiseksi . Polven alue ei ole hirveen liikkuva mutta on silti herkkä vammoille jos riittävää hallintaa ei löydy tämä on usein syynä pallopelien polvivammoille. Kyykyssä polvella on tehtävänä pysyä hallittuna 2 varpaan päälle linjaten jotta polvi saa riittävän tuen pakaralta jonka aktivointi itseasiassa lähtee jalkapohjasta.

kyykky oikein väärin

Lonkan alueella tarvitsemme lonkasta liikkuvuutta sekä hallintaa sillä vaikka lonkka on liikkuva nivel mutta erityisesti paljon istuvilla henkilöillä tämä alue on tosi kireä riippumatta siitä harjoitteletko 1 vai 4 ktr viikkoon. Lonkan tehtävä kyykyssä on hallita lantion asentoa.

Lantion asento

Selän/keskivartalon eli coren alueella tarvitsemme erityisesti hallintaa sillä keskivarto on se alue joka välittää voimaa ylä ja alakropan välillä sekä hallitsee tätä aluettä ettei tule turhaa painetta mm. selkärangan nikamille. Keskivartalon rooli onkin kyykyssä hallita selän normaalia asentoa (kuvassa) sekä tuottaa voimaa jotta tämä asento pysyy hallittuna näin ollen kyykky myös eriomainen harjoite monia urheilulajeja ajatellen.

Yläkropan alueella tarvitsemme riittävää liikkuvuutta sekä hallintaa paljon istuville rintalihas kiristyy ja kroppa kaatuu eteen kyykkyyn mentäessä. Kyykyssä yläkropan rooli on tuoda tukea ja hallintaa liikkeeseen sekä pitää kroppa pystyssä. Alatalja on loistava liike parantamaan kropan hallintaa.

Miten tehdä kyykky oikein

Mennäänpä sitten itse tekniikkaan kyykkyhän on erityisen hyvä liike urheilulajeja tukemaan sillä siinä korostuu toiminnallinen koko kropan hallinta sekä alaraajojen voiman välitys kohti yläkroppaa muista myös tehdä liikkeet 1 raajalla sillä se on enemmän toimintaamme tukevaa liikkumista esim. juokseminen tapahtuu pääosin 1 raajan varassa.

Tekniikka:

  1. Ota tukeva haara asento (hypyssä alastulo asento) tiukasti jalkapohjat maassa .
  2. Vatsa tiukaksi(videossa tarkemmi selitetty) lähde kyykistymään polvet 2 varpaan päälle linjaten
  3. Kyykisty 90 asteen kulmaan ja lähde palauttamaan liike ylös polvia ei tule lukita liikkeen aikana

Näillä neuvoilla sitten kohti parempaa kyykkyä mikäli kiinnostuit aiheesta käyppä kattomassa mun voimaharjoittelun opas ja lataamassa se tästä linkistä –> Voimaharjoittelun opas

Voimakkain terveisin Arttu

Jaa artikkeli: